Sunnuntai 25.2 ja vapaapäivä töistä, niin loikoilin sängyssä yön jäljiltä ja luin kirja. Ovikello soi. Vedin nopeasti vaatteet päälleni ja katsoin ovisilmästä. Oven takana seisoi mies ja nainen, noin ikäiseni, avasin oven. Pariskunta vaikutti hyvin ystävälliseltä ja heistä huokui rauhallisuus. He eivät kuitenkaan antaneet heti ymmärtää, millä tai minkä aatteen asialla ovat. Kun vieraat ihmiset saapuvat ovelle, eikä heillä ole mitään aineellista myytävänä, kyse hyvin usein on Jehovan todistajista. Monet ihmiset varmasti käännyttävät heitä pois oveltaan, mutta se ei ole oma tapani. Sisälle en välttämättä kutsu, niinkuin en tälläkään kertaa, mutta oven suussakin on syntynyt monia hyviä keskusteluja.
Uskonnot ovat kiinnostavia, myös erilaiset uskomussuunnat, kuin omaa mieltäni johdattavat. Uskonnoissa ja niiden seuraamisessa on kyse ihmisen mielen syvyyksistä. Toivosta, lohdusta, syvällä meissä jokaisessa olevasta halusta ymmärtää elämää, omia ja koko maailmaa koskettavia raskaitakin asioita, kaiken tarkoitusta. Uskossa on kyse niin syntymästä, olemassaolomme tarkoituksesta, kuin myös kuolemasta, väistämättömästä osasta maallista elämäämme, tuntemattoman pelosta ja huolesta mitä tapahtuu kuolemamme jälkeen.
Keskustelun jatkumisen mahdollistamiseksi, on hyvä aloittaa sellaisella aiheella, joka koskettaa meistä jokaista, uskosta tai uskonnottomuudesta riippumatta. Nainen kysyikin minulta ystävällisesti, olenko miettinyt, mitä ovat ne asiat, joista minä ammennan iloa ja hyvää oloa tuovia hetkiä kaiken sen rinnalle, kuinka paljon maailmassa on vaikeita ja raskaita asioita. Mietin jo hetken, että olinko mielessäni arvoinut väärin, kun olin ajatellut heidät Jehovan todistajiksi, kun he eivät aloittaneetkaan puhumaan uskon asioista. Kerroin että lapseni on minulle tärkeintä maailmassa, mutta minulla on lisäksi työni, josta pidän. Minulla on käsityöt, lukeminen ja meditointi, joka on minulle hyvin rakas asia.
Nainen kysyi minulta saako hän kertoa minulle, mikä hänelle tuo hyvää oloa ja olin myös kiinnostunut kuuleman mikä on hänen ajatuksensa. Nainen otti matkapuhelimensa, jossa hänellä olikin jo näytöllä valmiina asiaan sopiva Raamatun kohta. Vanhan Testamentin Jeremian kirja 29, josta hän oli värjännyt erottuvaksi kohdan 11.
"Minä tiedän hyvin, mitä minulla on mielessäni teitä varten, julistaa Jehova. Haluan teille rauhaa, en onnettomuutta. Haluan antaa teille tulevaisuuden ja toivon."
Nainen alkoi lukemaan minulle puhelimessaan näkyvää tekstiä, aluksi selittäen mitä tarkoittaa Jehova. Vastasin hänelle, että tiedän ja kerroin hänelle, miten vuosia sitten ovelleni ilmestyi kaksi nuorta naista. Tuosta on jo yli 20 vuotta. He olivat myös Jehovan todistajia. Toisesta nuoresta naisesta tuli myös ystäväni ja hän kävi luonani vuosia, vaikka ei koskaan saanutkaan kääntymään minua omaan uskoonsa, jonka jo ensimmäisellä kerralla kohdatessamme hänelle kerroin. Usean vuoden tuttavuutemme jälkeen hän muutti miehensä kanssa pohjoiseen, emmekä sen jälkeen ole tavanneet.
Ovellani seisova nainen jatkoi Raamatun kohdasta, miten Jehovan lupaus tulevaisuudesta ja toivosta tuo lohtua, kaiken maailmassa olevan pahan, kaaoksen ja myös sotien keskellä ja miten hän ammentaa siitä voimaa. Kerroin pariskunnalle, että uskon itsekin yhteen Jumalaan tai yhteen korkeampaan voimaan ja ajattelen, että jokaisessa uskonnossa hyvinkin on pohjalla totuuden siemen, mutta ihminen omalla maallisen ihmisen ajatustavoillaan ja logiikallaan, sekä halustaan hallita muita, on lisännyt Jumalan sanaksi sanomiinsa teksteihin (esimerkiksi Raamattu ja Koraani) omia ajatuksiaan. Halusin myös selittää esimerkein, miksi näin ajattelen. Kerroin miten Raamatussa sanontaan Jumalan olevan oikeudenmukainen ja tietävän kaiken, niin menneen ja tulevan, niin ettei mikään ole Häneltä kätketty. Pariskunta hymyili ja nyökkäili näin olevan.
Kerroin heille esimerkkiä siitä, miten Raamatussa on asioita, jotka ovat mielestäni selvästi ihmismielen ajattelua, eikä Jumalan sanaa. Puhuin ensin Raamatun kohdasta, jossa kerrotaan, että jos mies makaa neitsyen kaupungissa, eikä tyttö huuda apua, miten sekä tämä tyttö että mies käsketään kivittää kuoliaaksi. Kysyin pariskunnalta, koska Jumala on kaikkitietävä, millainen Jumala ei olisi ymmärtänyt sitä, että raiskauksen uhri voi olla niin pelosta lamaantunut, ettei kykene huutamaan, raiskaaja saattaa estää fyysisesti uhriaan huutamasta tai uhata tavalla, jonka vuoksi uhri ei uskalla huutaa. Nykyäänhän ihmiset ymmärtävät tällaiset asiat, miten esimerkiksi pelko saattaa saada ihmisen niin kauhun valtaan, ettei hän kykene siinä tilanteessa toimimaan niinkuin pitäisi, mutta eikö Jumalan, joka on luonut ihmisen, pitäisi ymmärtää sellainen, vaikka sen ajan ihmiset, jona aikana Raamatun tekstit on kirjoitettu, eivät tuollaisia olisikaan ymmärtäneet tai niistä välittäneet.
5Moos. 22:22
Pariskunta oli selvästi hämillään ja katsoivat toisiaan. Nainen vastasi minulle, että heidän pitää miettiä tätä, eikä kumpikaan heistä osannut sanoa asiaan mitään.
Kysyin, saanko kertoa toisen kohdan, joka mielestäni on myös selvä esimerkki siitä, miten Raamatussa on ihmisten omia ajatuksia ja miten ihmiset sitä kirjoittaessaan, ovat tehneet Jumalasta ihmisen kaltaisen, virheineen ja epäoikeudenmukaisuuksineen. Siitä miten ihmisten maalliset ajattelumallit loistavat läpi monissa kohdin Raamattua.
Toistin uudelleen Jumalan ominaisuuksista oikeudenmukaisuuden, kaiken, niin menneen ja tulevan, kuin kätketynkin tietämisen. Siitä huolimatta, vaikka Jumala tietää myös kaiken tulevan, Hän Raamatun mukaan katui ihmisen tekoa maan päälle, kun Hän näki ihmisen pahuuden. Miten ihmeessä Jumala siis katui omaa tekoaan, syystä, jonka jo ennen ihmisen luomista oli tiennyt tapahtuvaksi. Eikö Jumala olekaan kaiken tietävä, vai olisiko ihminen Raamattua kirjoittaessaan ja kertoessaan maailman ja ihmisen synnystä, unohtanut mikä olisi kaikkitietävän Jumalan sanaa ja sortunut omaan maalliseen ajatusmalliinsa, jossa niin monesti katuu vasta siinä vaiheessa, kun on tehnyt jotain ja seuraukset ovatkin jotain muuta, kuin mitä oli luullut ja toivonut niiden olevan.
Pariskunta mietti hetken ja rouva kertoi minulle, että Raamatussa käytetty sana Jumala "katui" on käännösvirhe ja alkuperäisessä Raamatussa on asia kuvattu niin, että Jumala koki paha mieltä. Tuo ei kuitenkaan muuta asia miksikään, oliko kyse katumisesta vain pahasta mielestä. Ihminen kyllä saattaa pahoittaa mielensä jostain tapahtuneesta, jota ei ole osannut odottaa tai on muuta toivonut, mutta kaiken tietävä Jumala, miten hän pahoittaa mielensä siitä, että luo jotain, jonka tietää jo etukäteen, mitä sen seurauksena tulee tapahtuvaksi. Sehän on kuin tiputtaisimme tietoisesti juuri savesta muovaamamme ruukun lattialle ja sitten olisimme pahoillamme siitä, että se meni rikki. Tai heittäisimme ison kiven ikkunaan ja olisimme pahoilla mielin ikkunan särkyessä.
Olisin itse ollut halukas jatkaman keskustelua, mutta yllättävän nopeasti pariskunta tekikin lähtöä oveltani ja hymyillen kysyivät saavatko tulla toisenkin kerran puhuman kanssani ja voisimme silloin palata asiaan. Vastasin että tietystä saavat, ja aivan aidosti myös ajattelen niin. Sanoin vielä, että meillä ihmisillä, oppiminen on aina vastavuoroista ja antaa jokaiselle jotakin. Ehkäpä nyt myös heillä, olisi mietittävänä uudelta ja erilaiselta näkökannalta asioita, joista keskustelimme.
Olen törmännyt monia kertoaja tähän samaan, niin Raamattuun, kuin Koraaniinkin uskovien kohdalla, että uskotaan voimakkaasti johonkin, mutta kun esittää kysymyksen, asiasta, joka ei vaikutakaan oikeudenmukaisen ja hyvän Jumalan sanalta, he ovatkin kuin jonkin aivan uuden asian edessä, jota eivät olisi ennen edes tiedostaneet, eivätkä sitten osaakaan vastata mitään. Silloin usein saa vastaukseksi sen, ettei ihmisen tarvitsekaan ymmärtää kaikkea. On selvää, ettei ihminen ole kykenevä vastaamaan kaikkeen, mikä olisi Jumalan sanaa ja mitä kaikkeen olevan liittyy, mutta eikö silloin ole kyse sokeasta uskosta, jos voi sivuuttaa oman Jumalansa sanaa olevasta kirjasta asiat, jotka ovat kaikkitietävän, oikeudenmukaisen ja rakkauden Jumalan vastaisia ja valita vain ne, mitkä sopivat Jumalasta annettuun kauniiseen ja rakkaudelliseen muotiin.
Miksi ihminen sitten toimii niin, että sulkee silmänsä selkeiltä ristiriitaisuuksilta ja poimii vain sen, mikä tuntuu hyvältä ? Ehkä siksi, että ihmisen tarve ymmärtää itseään, maailmaa ja kaiken tarkoitusta, on niin suuri ja tietämättömyys niin ahdistavaa, että haluaa löytää tien, jolla lohduttautua ja löytää vastauksia, edes joihinkin mieltään askarruttaviin kysymyksiin. On niin paljon helpompaa uskoa siihen, että joku muu tulee ja pelastaa, kun oma aika maan päällä on loppu, kuin tehdä se työ, että lähtee itse kasvamaan henkisellä tiellään. Itse kasvaminen "Jumalan kuvaksi" jollaiseksi Jumala ihmisen Raamatun mukaan loi, kun vaateisi muuttamaan omaa ajatteluaan, omaa käytöstään ja omia toimintamallejaan. Se vaateisi ihmiseltä luopumista monista maallisen ihmisen tavoista ja haluista, jotka ovat Rakkauden lain vastaisia, kuten materian ahneudesta, omien mielihalujensa yltäkylläisyydellä täyttämisestä, vallasta ja muiden hallinnasta muita riistämällä, kärsimyksen aiheuttamisesta muille, valheista, ympäristön tuhoamisesta. Ihmisyydessä on paljon hyvää, mutta myös paljon pahaa, eikä pahuus katoa, ennekuin ihmiset ovat valmiita katsomaan omaa itseään rehellisesti, ilman valehtelua, ilman keksittyjä tekosyitä ja näkemään totuuden itsestään, sekä sen, että vain aito pyrkimys mahdollistaa todellisen ja yhä lisääntyvän, Rakkauden lain noudattamisen.
Julkaisen tämän jo helmikuussa kirjoittamani tekstin vasta nyt, koska olen odottanut tätä pariskuntaa uudelleen saapuvaksi, mutta vielä he eivät ole käyneet uudelleen luonani.
