Minun tarinani, osa 3 , Lapsuusvuosien aikaa II

                      Minun tarinani, osa 3 

                           Lapsuusvuosien aikaa II

Kuvassa minulla on kädessäni Piipi-kottarainen.

Vuodet kuluivat lapsen maailman merkeissä. Maaseudulla asuessani, lapsuuteeni liittyi paljon metsässä samoilua, leikkiä ja ulkoilua, sekä ystäviä ja koulunkäyntiä.

Koulumatkani oli kolme ja puoli kilometriä. Oma isoäitini oli käynyt samaa koulua ja kyseinen koulu on vielä tänäkin päivänä toiminnassa. Talvisin kuljin joko bussilla tai välillä metsien läpi hiihtäen. Keväällä ja syksyllä polkupyörällä tai huonolla ilmalla bussilla. Paikalliset bussikuskit tunsi maaseudulla kaikki matkustajat ja muistan joskus kun bussikuskille antoi 50 penniä, joka oli lapsen bussimatkan hinta, niin kuski antoikin takaisin kokonaisen markan. Se oli siihen aikaan suuri raha lapselle. Sillä sai lähikaupasta sata nallekarkkia, yhden hinta kun oli vain pennin.

 

Rakastin luonnossa liikkumista ja eläimiä, enkä voinut sietää sitä, miten naapurin pojat tekivät pahojaan ja kiusasivat elämiä jos kiinni saivat. Olin oman ikäisekseni aktiivinen eläinten ja luonnon puolustaja. Kerran löysin kotimme takaa metsästä naapurin poikien siellä olon jälkeen maahan tiputetun linnunpöntön ja kivillä kuoliaaksi hakatut kottaraisen poikaset. Pöntön sisältä kuului rapinaa. Sinne oli jäänyt yksi pokaisista. Vein poikasen kotiini. Annoimme sen nimeksi Piipi. Piipi oli koko kesän luonamme. Se istui sormen päällä kun kuljetin kättäni talon ulkoseinää pitkin ja napsi siitä kärpäsiä. Se istui äitini olkapäällä ympäristöä ja matoja seuraillen, äidin kuokkiessa perunapeltoa ja repi keittiön pöydällä olevan ranskanleivän pieniksi palasiksi, retuuttaen sitä kuin jotain suurta vastaan taistelevaa saalista. Syksyllä Piipi liittyi  pihapiirissämme olevaan kottaraisparveen ja lähti lopulta sen mukana.  

Vähän päälle 10-vuotiaana sain ensimmäistä kertaa kesätöitä, herneen poimintaa. Ensimmäisillä palkkarahoillani menin pieneen, parin kilometrin päässä olevaan kyläkauppaan ja ostin äidilleni uuden viltin, koska vanhan kotitalomme lattiat olivat talvisin kylmät ja viileys tahtoi kovilla pakkasilla ujuttautua sisään seinistä ja ikkunan raoista. 

Kuljin paljon luonnossa, pelloilla ja  metsissä, mukanani vihko ja kynä. Piirsin tarkasti eri kasveja, niiden lehtien ja kukintojen muotoja. Luonto, eläimet ja niiden  tutkiminen kiinnostivat minua jatkuvasti. Joskus öisin, lähdimme naapurissa asuvan, parhaan ystäväni Annen kanssa tarkkaileman pöllöjä tai jäljittämään metsän siimeksestä kuuluvaa ketun naukuvaa 'naurua'. Välillä pystytimme teltan kauas metsään, otimme eväät mukaan ja yövyimme siellä. Muistan miten kerran olimme ilmeisesti liian lähellä jonkun pöllön pesäpuuta, kun pöllö kalliolla seistessäni yhtäkkiä lensi takaani, jalat hiuksiani viistäen, tarkoituksen ilmeisesti säikäyttää minut tieheni.

Yllä olevassa kuvassa olen valkoinen t-paita päällä kolmen serkkuni  kanssa.

Luonnossa liikkuminen oli yksi asia joka sai minut miettimään myös ympärillämme olevia energioita. Erityisesti metsässä huomasin miten voimakkaasti jotkin asiat, kuten suuret vanhat puut vetivät puoleensa. Silloin en kuitenkaan ymmärtänyt vielä samalla tavalla, kuin nykyään, mikä niissä oli se  voima, joka kutsui lähelleen, ihailemaan niiden kauneutta, koskettamaan niitä ja aistimaan niistä lähtevää tunnetta. 

Hiljalleen vuosien aikana kiinnostukseni olemassaolon merkitykseen, fyysisin silmin havaitsemattomaan maailmaan ja ympärilläni oleviin energioihin kasvoi ja lähdin tietoisesti etsimään vastauksia minua mietityttäviin kysymyksiin esimerkiksi uskonnoista, jotka eivät lopultakaan vastaa olemassaolomme merkitykseen, saati mahdollista maailman rauhaa ja tasapainoa ihmisten ja koko luomakunnan kesken. Niihin asioihin palaan myöhemmin seuraavissa kirjoituksissani.