17.11.2024
Toisella Liljan Strangin johtamalla hoitomatkalla. Näin jälleen saman tumman kapean virran, kuin edellisessäkin kerralla. Myös nyt oli hyvin hämärää, lähes pimeää. Näkymä ei kuitenkaan ollut siitä kohdin virtaa, johon se viimekerralla jäi, merenrantaan, johon tumma virta laski. Nyt kapea aukeaa halkova virta näky jostain kauempaa, niin ettei merta näkynyt. Lähellä virtaavaa vettä seisoi joukko ihmisiä. Sain käsityksen, että heitä olisi seitsemän. En pystynyt näkemään heitä tarkasti, enkä ole täysin varma, mutta minulle tuli tunne siitä, että kaikki ryhmän ihmiset olisivat olleet naisia, ainakin energia oli hyvin feminiininen. Tässä kyseisessä hoidossa ja samaan aikaan liveyhteydessä, meitä oli kuitenkin vain neljä naista.
Toisella puolella pientä virtaa, korkealla, lähes mustalla taivaalla, näkyi suuri loistava täysikuu. (Juuri yö pari sitten, oli meille mallisille ihmisille oikeastikin nähtävillä superkuu). Kuu heijastui virran pintaan, luoden siihen valonsa. Näin miten rannalla seisova ihmisryhmä kahlasi virran veteen ja asettui tasaisesti sen pintaan heijastuneen kuunvalon ympärille. Naiset ottivat vettä kämmenelleen ja huutelivat sillä käsivartensa, kuin puhdistautuen. Hei eivät kuitenkaan ottaneet vettä mistä kohdin virtaa tahansa, vaan nimenomaan siitä kohdin, johon kuu loi valonsa. Puhdistauduttuaan naiset alkoivat laulaa. En pystynyt saamaan selvää sanoista, mutta ne eivät olleet mitään tuntemaani kieltä. Lopetettuaan laulun, naiset seisoivat vielä hetken paikoillaan. Yhdellä naisista oli mukana lasinen pieni kulho, jonka hän täytti virran vedellä, ottaen myös tämän veden siitä kohdin virtaa, johon kuunvalo loi kuvajaisensa.
Naiset nousivat vedestä vastakkaiselle rannalle. Nainen, jolla oli pieni lasikulho kädessään, kulki edellä ja muut heti hänen jäljessään. Kulhossa oleva vesi loisti edelleen kirkkaana ja valoisana, vaikka olikin pois virrasta ja kohdasta, johon kuun loiste osui. Naiset kulkivat aukeaa maastoa eteenpäin, nousten loivaa rinnettä ja sen jälkeen laskeutuen edessä olevaan laaksoon. He jatkoivat eteenpäin ja nousivat pienelle kummulle, jonka keskellä kasvoi valtavan suuri puu. Minulle tuli siitä mieleen vanha tammi, vaikka sen lehtiä en nähnytkään, mutta sen muoto ja jykevä runo, joka oli halkaisijaltaan varmasti yli metrin, loi mielikuvan tammesta.
Naiset asettivat kulhon maahan, jonkin matkan päähän puusta ja asettuivat tasaisin välein piiriin sen ympärille, ollen kukin noin pari metriä piirin keskellä olevasta vesikulhosta. Erikoista tässä oli se, että naiset asettuvat piiriin niin, että he olivat selin piirin keskustaan. Ihmettelin mielessäni tätä ja kuulin intuitiivisesti, että naiset asettuneet selin piirin keskustaan, koska olivat kääntyneet seitsemään ilman suuntaan. Tämä hämmästytti minua vielä enemmän. Ilmansuuntiahan on neljä, tai kahdeksan jos laskemme väli-ilmansuunnat mukaan. Tätä ihmetellessäni, muistin jälleen, ettei intuitiivisessa katsomisessa tule ajatella maallisin ajatustavoin takertuen niihin. Neljä tai kahdeksan ilmansuuntaa on vain ihmisten määrittelemä tapa hahmottaa eri suuntia. Yhtäläisesti niitä olisi voitu nimetä enemmän tai vähemmän kuin nyt sen ajattelemme.
Pienessä kulhossa oleva vesi loisti voimakkaana ja puhtaana, valaisten naisten tekemän piirin sisäosan. Tutkin ympäristöä ja sen energioita, mutta en huomannut missään mitään erityistä muutosta tai odotettavissa oleva tapahtumaa, erikoisesta tilanteesta huolimatta. Naiset vain seisoivat hyvin päättäväisen näköisinä paikoillaan ja nyt pystyin selkeästi erottamaan sen, että kaikki paikalla olevat ihmiset todellakin näyttivät olevan naisia.
Hoitotapahtumamme oli interaktiivinen ja välillä keskustelimme siitä, mitä näemme ja koemme. Jonkin ajan kuluttua huomasin, miten kummulla seisoviin naisiin alkoi kohdistua tuuli, joka voimistui nopeasti. Sen suunta oli kuitenkin hyvin erikoinen. Se ei kohdistunut naisiin piirin uskonsuunnalta, eikä myöskään suoraan piirin keskeltä, vaan kiersi ylhäältä käsin, leviten joka suuntaan, niin että se työnsi naisia voimakkaasti heidän selkiensä ja päänsä takaa, kuin yrittäen työntää heidät pois kehästä. Tuuli kasvoi niin voimakkaasti, että se suorastaan repi naisten vaatteita ja hiuksia, mutta piirin keskiosa, jossa oli maassa kuunvaloa loistava vesikulho, oli täysin suojassa ja ilman sen ympärillä seesteinen ja tyyni. Tutkin tarkemmin tuon voimakkaan repivän tuulen energiaa, eikä se todellakaan ollut hyvää, vaan hyvin vihamielistä. Sen voimasta huolimatta naiset ponnistelivat ja pysyivät paikoillaan, rikkomatta muodostamaansa kehää. Yhtäkkiä, vain pieneksi hetkeksi naisten olemus muuntui ja he näyttäytyvät sen kaltaisena pukeutumiseltaan ja hiuksiltaan, että minulle syntyi voimakas mielikuva Kalevala kirjaan piirretyistä ihmisitä. Näky poistui nopeasti, mutta oli ollut niin selkeä, että uskon sen tarkoituksella symboloineen jotain sellaista, joka minun tulisi muistaa ja oivaltaa.
Tuuli jatkoi voimansa kohdistamista naisiin ja naiset aloittivat voimallisen laulun. Jälleen en tunnistanut sanoja, enkä kieltä. Naisten jatkaessa lauluaan, tuulen voima alkoi hiljalleen hiipumaan ja lopulta sen oli annettava periksi ja irrottauduttava kokonaan naisten muodostamasta kehästä, kuin loppuun sammutettuna.
Keskustelimme jälleen kukin omista kokemuksistamme ja kun seuraavan kerran katsoin naisten kehää, huomasin, miten naiset olivat nyt kääntyneet ringissä sen keskustaan päin ja lasikulhossa olevan veden loiste oli sammunut. Se pysyy sammuneena kuitenkin vain hetken ja hiukan kulhon yläpuolelle kohosi pieni loistava valopallo. Se oli vain ehkä 15 cm halkaisijaltaan, mutta kasvoi noustessaan ylemmäs. Valopallo jatkoi kohoamistaan hiukan naisten yläpuolelle. Kaikki naiset kohottivat kätensä sitä kohti ja sormiaan liikutellen kohdistaen käsiensä liikkeessä tähän valopalloon, sen jatkaessa kasvuaan. Naiset pyörittivät palloa käsistään lähtevällä energialla ja ikään kuin kehräsivät sitä sormillaan, näkymättömin säikein, saaden sen kasvamaan yhä suuremmaksi.
Lopulta valopallo oli niin suuri, että se oli halkaisijaltaan naisten tekemän piirin kokoinen ja se lähes kosketti naisten päitä. Näytti kuin sen pyörittäminen ja ilmassa pitäminen olisi vaatinut naisilta ponnisteluja ja mietin mitä tapahtuisi, jos se kasvaisi vieläkin isommaksi.
Taivaan tummuudesta ilmestyi sininen valo tai energia, joka asettautui suuren valopallon alapuolelle, alkaen nostaa sitä yhä ylemmäs. Kun valopallo oli noussut muutaman metrin naisten yläpuolelle, siitä alkoi irtoamaan pieniä loistavia hippusia, jotka lähtivät etääntymään pallosta. Ne olivat kuin tulikärpäsiä, jotka lensivät kukin suuntaansa, jatkaen matkaansa niin, etten voinut enää erottaa niitä. Yhä useampia valon hippuja irtosi ja lähti leviämään kaikkialle ympäristöön, samalla kun pallo jatkoi kohoamaistaan. Irtoavien valohiukkasten määrä kiihtyi ja oli niin suuri, että pallo alkoi kutistumaan niiden erkautuessa siitä ja lopulta kadoten kokonaan.
Naiset seisoivat vielä hetken paikoillaan ja lähtivät lopulta kulkemana samaa reittiä takaisin, josta olivat lähteneet liikkeelle.
Tämän hoitotapahtuman jälkeen minua jäi mietityttämään mainittu "seitsemän ilmansuuntaa" ja lähdin etsimään netistä, olisiko kukaan muu kohdannut samaa ja mahdollisesti kirjoittanut siitä. Löysinkin sivuston "Pohjoismaisen perinteen kantaja" jossa kerrotaan "ilmansuunnista luonnonuskonnoista" seuraavaa :"Kaikissa, siis aivan kaikissa, luonnonuskonnoissa huomioidaan ilmansuunnat länsi, pohjoinen, itä ja etelä. Osassa myös taivas ja maa sekä jopa ns keskusta. Suuntia on siis neljä, kuusi tai seitsemän".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti