Lapsen kanssa kommunikointi voi olla joskus hyvinkin vaikeaa
Kirjoitettu 8.4.2022
Moni meistä varmaan lasta odottaessaan miettii, mitä ehkä haluaisi tehdä toisin, kuin mitä omassa lapsuudessaan on kohdannut, mihin erityisesti haluaa kiinnittää huomiota. Muistan miten itse, ensimmäistä lastani odottaessa ajattelin, että haluan lapsiini sellaisen suhteen, jossa asioista puhutaan ja niistä saa puhua, ettei ole asiaa, josta ei voisi tai uskaltaisi puhua.
Me jokainen olemme kuitenkin omanlaisemme, meillä on omat taustamme, eikä puhuminen ja omien ajatustensa ja tunteidensa sanoittaminen olekaan aina niin helppoa, tai elämäntilanteet aina mahdollista sitä, miten olisi asioiden toivonut olevan.
Emme voi aina aavistaa, miten itse tai myöskään oma lapsi reagoi, tilanteissa joissa tunteet vievät mukanaan. Nouseeko tunteet niin pintaan, ettei pystykään sanomaan sitä, mitä on tarkoittanut tai meneekö keskustelu lainkaan sen mukaisesti, miten on ehkä mielessään niin monia kertoja läpi käynyt. Oma onneni on ollut se, että lapseni ovat kertoneet asioistaan ja olemme voineet puhua, mutta tiedän ettei näin kaikkien kohdalla aina ole.
Vaikka omaan lapseen kuinka olisi suhde, jossa kommunikointi pääsääntöisesti onnistuu, voi olla myös tilanteita joissa se sei aina ole mahdollista. Monen perheen kohdalla lapsi saattaa olla huostaanotettu ja oma yhteydenpitomahdollisuus hyvin vähäistä tai lapsi saattaa asua toisella vanhemmallaan ja itsellä mahdollisuus tavata lastaan vain harvoin tai on mahdollista että ongelmien myötä keskusteluyhteys omaan lapsen on kadonnut. Omien tunteiden läpikäynti, ikävä, epätoivo, pelko, syyllisyyden tunne, ne saattavat olla niin voimakkaita, että ne eivät edes mahdollista kasvokkain puhumista, niinkuin olisi toivonut.
Vaikka puhelin , tekstivietit ja somemaailma antaa monia mahdollisuuksia vanhemman ja lapsen väliseen yhteydenpitoon ja mahdollistaa nopean yhteyden saaminen, siitä huolimatta, ehkä vanhanaikaiselta tuntuva joskus annettu tai lähetetty, käsin kirjoitettu kirje, saattaakin tuoda mukanaan sellaista aitoa tunnetta ja oma itseään, jota somemaailma ei samalla tavalla mahdollista.
Vaikka omien lasteni kanssa on ollut aina hyvä keskusteluyhteys, siitä huolimatta itselläni oli aikoinaan yhden lapseni kanssa yhteinen päiväkirja. Päiväkirja jonka anoimme vuorotellen toinen toisellemme kohdatessamme, päiväkirja jonka saattoi jättää toisen pöydälle huoneeseensa, kun oli siihen kirjoittanut. Siihen kerroimme toisillemme ajatuksiamme ja tunteitamme, niin sanoin kuin kuvinkin. Sen kirjoittaminen antoi aikaa rauhassa miettiä mitä kirjoittaa, sitä kirjoittaessa oli mahdollisuus eri tavalla sanoa se minkä halusi sanoa, oli aikaa miettiä miten sanansa valitsee, oli aikaa miettiä, mitä lapseni oli siihen edellisellä kerralla kirjoittanut ja miten vastata. Päiväkirjaan käsin kirjoitetut sanat tuntuivat hyvin läheisiltä, olivathan ne jokaista kynän piirtoa myöten, rakkaan lapseni minulle ja minun lapselleni henkilökohtaisesti osoittamia.
Hannele.A , Kokemuskumppani
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti