Minun tarinani, osa 6 Reikin maailmaan ja Reiki Masteriksi

 Minun tarinani, osa 6

Reikin maailmaan ja Reiki Masteriksi

Reiki kurssi, eli reiki energian kanavointiin opettava kurssi avasi uusia mahdollisuuksia kehittää itseään ja ajattelenkin, ettei reiki ole vain vaihtoehtoishoitoa tai hyvää tukihoitoa koululääketieteen rinnalle, vaan se soveltuu myös hyväksi ensiaskeleeksi oman herkkyyden harjoittamiseen, sekä niin monesti meiltä ihmisiltä, aikojen kuluessa, kaiken kiireen ja materian keskellä syvälle piiloon kätkeytyneiden ja sulkeutuneiden aistien ja havainnointitapojen avaamiseen.   

Reiki I kurssi oli itsehoitoon ja toiseen ihmisen tai myös eläimen kohdistuvan  kontaktihoidon oppimista ja hieno kokemus itselleni. Saatu oppi ja harjoitukset vahvisti ajatuksiani siitä miten kaikkialla on energiaa, vaikka sitä fyysisin silmin emme voikaan nähdä. Eihän energia itsessään ole fyysisin silmin nähtävää, vaikka joissain tilanteissa, kuten esimerkiksi salamassa, voimme nähdä sen purkauksen voimakkaana valona ja näemme kaikkialla ympärillämme energian vaikutuksia. Kurssi konkretisoi myös sen, että ajatus ei ole vain mielessä liikkuvia sanoja, vaan se on myös voima ja sen avulla on mahdollista kanavoida energiaa. Reikikurssilla tehdyt harjoitukset tekivät asiasta paljon todellisemman, kuin vain lukemalla tai jonkun kertomana voisikaan olla.

Myöhemmin kävin Reiki II kurssin, joka on kaukohoitoon ja reikin lähettämiseen liittyvä tietoa, oppia ja harjoitusta. Vuonna 2014 minusta tuli Mikao Usuin linjan Reiki Master, joka tarkoitta sitä, että voin itse myös opetta reikiä. 

Kaikki käymäni reikikurssit perustuivat reikin kehittäjän ja luojan japanilaisen Mikao Usuin oppilinjaan. 

                                                     Sensei Mikao Usui

Eräs mielenkiintoinen muisto reikikurssista liittyy myös koiraamme Argokseen, joka aina kotiin tultuani juoksi ovelle vastaan ja aloitti liehakoinnin haluten silityksiä ja rapsutuksia. Silläkin kertaa Argos tuli luokseni samalla tavalla kuin aiemminkin, mutta pysähtyi yhtäkkiä, vähän matkan päähän minusta ja jäi vain katsomaan minua. Kun menin lähemmäs, se peruutti ja vain katsoi. Ei millään lailla pelokkaana, mutta selvästi hämmentyneenä ja tarkkaavaisena. Eläimet ovat herkkiä sellaisille asioille, mitä me ihmiset emme tunnista ja todennäköisesti koirani huomasi minussa energiakanavien avaamisesta johtuneen muutoksen. Argos katseli minua pidemmän aikaa hiukan etäältä, tulematta kosketusetäisyydelle, eikä kutsumallakaan tullut ensin luokseni. Ei myöskään juossut pakoon jos lähestyin sitä, vaan siirtyi rauhallisesti vähän kauemmas. Lopulta Argos ilmeisesti totesi että muuttuneesta energiastani huolimatta se olin minä itse, tuli viereeni rapsutettavaksi, eikä ainakaan ulkoisesta käytöksestään enää huomannut mitään poikkeavaa. Tähän, että Argos vihdoin tuli lähelleni ja rapsuteltavakseni, kului kuitenkin tunti pari. Siihen asti se vain katseli minua hiukan etäämmältä ja väisti rauhallisesti vähän kauemmas, jos yritin lähestyä.

Reikin käyttö lisäsi entisestään  kiinnostustani energioihin ja niiden havainnontiin tietoisuuden tasolla ja ei-fyysisten aistien kautta. Monestihan ihmiset ajattelevat aisteiksemme vain viisi fyysistä aistiamme, joita ovat näkö-, kuulo-, haju-, maku- ja tuntoaisti. Aloin tietoisesti ja tarkoituksella tutkimaan energioita ja niiden erilaisia vivahteita, miten kaikessa ympärillämme olevassa, elottomaksikin yleensä ajattelemissamme asioissa ja esineissä on oma energiansa ja millaisia asioita energioiden havaitseminen mahdollistaa. 

Minun tarinani, osa 5 Omaa tietä etsimässä II

  Minun tarinani, osa 5

Omaa tietä etsimässä II

Minulle oli vuosien myötä tullut yhä selvemmäksi, Raamattua lukiessani, Raamatun ristiriitaisuuksien ja sen vuoksi, etten kokenut Raamatun Jumalaa oikeudenmukaiseksi, ettei kristinusko ollut vastaus todelliseen tietoon kaiken olevan olemassa olosta. Pelkästään Raamatun suhtautuminen lapsiin, jotka olivat syntisiä isiensä tekojen vuoksi, oli asia, joka oli minulle selvä viite siitä, ettei kyse voi olla todellisesta Rakkauden ja Valon Jumalasta. Millainen on sellainen Jumala joka  sanoo: (2Moos. 20:5 )  "Kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen". Tämä lapsiin liittyvä asia Raamatussa oli minulle yksi niitä isoja kynnyskysymyksiä, joiden vuoksi en voinut kokea sitä omakseni. Eikä edes tuon lauseen loppuosaan vetomainen "....niille, jotka minua vihaavat", muuta asian miksikään. Se että jonkun isä kohtelee lapsiaan niin kaltoin, ettei lapsi jaksa uskoa Jumalan olemassa oloon, ei ole lapsen vika, vaan seurausta isänsä toiminnasta. Millainen Jumala rankaisee silloin lasta.

Muita merkittäviä asioita, joita en voinut uskoa, olivat esimerkiksi ajatus Jeesuksesta Jumalan poikana ja oman vastuullisuuden puute pelastuksessa.

Huolimatta suhtautumisesta kristinuskoon, minulla ei ollut mitään kristittyjä ihmisiä vastaan ja olin lähtenyt mukaan seurakunnan vapaaehtoistyöhön, kun seurakunta haki ihmisiä, jotka alkaisivat ystäviksi ja auttajiksi niitä tarvitseville. Ajattelin, että vapaaehtoistyön kautta, kohtaisin mahdollisesti jonkun vanhuksen, jonka luona käydä jo muutaman vuoden ikäisen tyttäreni kanssa vierailuilla ja ehkä auttamassa jossain arjen askareissa. Yllätyksekseni minulle osoitettiinkin  maahanmuuttajaperhe, jossa oli isä, äiti ja kolme pientä lasta. Minulle oli kuitenkin yhdentekevää kuka minulle osoitettu ihminen tai ihmiset olisivat, joten tutustuimme kyseiseen maahanmuuttajaperheen kanssa toisiimme. Perheen isä osasi jo jonkin verran suomea, mutta äiti oli lähes suomenkielen taidoton. Opettelimme yhdessä suomenkieltä, kävimme ostoksilla, lapsemme leikkivät yhdessä ja opetin perheen äitiä myös ompelemaan. Itselleni kun käsityöt olivat yksi intohimoni.

Kerran kirjastossa ollessani silmiini osui hyllyssä ollut Koraani ja otin sen uteliaisuuttani käteeni, koska maahanmuuttajaperhe jossa kävin vapaaehtoistyöntekijänä, oli muslimiperhe. Heidän kohdallaan muslimi oli enemmänkin vain nimitys, eivätkä he juurikaan noudattaneet islamin sääntöjä. Minua kuitenkin kiinnosti silti ymmärtää edes vähän tarkemmin, millaiseen asian he uskoivat. Otin Koraanin hyllystä ja avasin sen. Kuinka ollakaan, avatessani kirjan, en sano "sattumalta", koska, vaikka itsekin käytän joskus sitä sanaa, en sattumaan usko, vaan tarkoitukseen. Avasin siis Koraanin summissa ja kohta joka aukesi ja josta ensimmäiset lauseet luin, liittyi lapsiin ja siihen, miten jokainen lapsi on syntyessään synnitön. 

Tähän asti elämässäni islam oli ollut minulle hyvinkin tuntematon uskonto. Minua oli kuitenkin jo lapsena kiinnostanut uskontoon liittyvät asiat, vaikken missään vaiheessa ollut kokenut itseäni varsinaisesti uskovaksi ja arvosanani koulussa olikin aina uskonnossa ollut kiitettävä. Jostain syystä kuitenkin ihmismielen tarve uskoa johonkin kiehtoi minua todella paljon. 

Päädyin Raamatun lisäksi, lukemaan Koraania enemmänkin, kuin nämä muutamat lauseet ja huomasin miten Raamatussa ja Koraanissa on myös  paljon samoja asioita ja samoja kertomuksia, kuten myös samoja hirveyksiä. Tunnustaahan Koraani Raamatun monilta osin, evankeliumit ja Tooran ja islamissa sanotaankin sen olevan jatkumoa kristinuskolle, joten yhtäläisyydet joiltain osin ovat luonnollisia. Yksi oleellisimmista  eroista lienee ajatus Jeesuksesta, joka kylläkin on tärkeä profeetta islamissa, mutta ei Jumalan poika.

Islamissa ihminen on itseasiassa enemmän vastuullinen omasta toiminnastaan pelastuakseen, eikä lapsilla ole perisynnin takkaa. Tämä ajatus omasta vastuullisuudesta oli periaatteessa enemmän minun ajatteluni kaltainen. Islamissa kuitenkin on edelleen tänäkin päivänä olemassa niin valtavan suuria epäoikeudenmukaisuuksia ja eriarvoisuutta, ettei se mahdollista ihmisten välistä oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa, eikä rauhaa. Raamatun Uuden Testamentin  Rakkauden kaksoiskäsky on ylivertainen Koraanin lakeihin verrattuna, mutta sekään ei poista niitä monia suuria epäkohtia, joita myös Raamattuun ja sen kertomaan Jumalaan liittyy. Näissäkin kohdin, molempien uskontojen kohdalla, kyse on kuitenkin vain yksittäisistä asioista ja kokonaisuus on se joka lopultakin ratkaisee ja mikä lopulta sai minut siihen päätökseen, ettei viisaus elämän ja olemassaolon salaisuuksista löydy kristinuskosta, se ei löydy islamista, eikä ylipäätään uskonnoista. Kummankaan näiden uskontojen kirjan mukaan Jumala ei perusta lopultakaan ihmisen sydämen hyvyydestä, vaan tuomitsee säälittä helvettiin, jos kuulut väärään uskontoryhmään. Tuskin minusta olisi koskaan voinut tulla kunnollista uskontojen määrittelemää uskovaa, oli uskonto mikä tahansa, koska nämä uskonnot pitävät sisällään niin paljon Jumalan epäoikeudenmukaista sanaa....tai oikeammin sanottuna, ihmisten Jumalan suuhun laittamia epäoikeudenmukaisuuksia.  

Vuodet kuluivat, olin avioitunut ja minulla oli jo viisi lasta. Arjen elämä hallitsi vuosien kulkua monine tapahtumineen, mutta kiinnostus henkisiin asioihin ei ollut kadonnut. Mitä enemmän kohtasin arjen vaikeuksia ja myös tapahtumia, joita ei voi fyysisin aistein havaita, sitä suuremmaksi kasvoi tarve ymmärtää kaiken syitä ja sitä mitä kaikkea onkaan olemassa. Olin sisimmässäni tullut varmuuteen uskontojen aiheuttamista ongelmasta, maailman niin monissa vaikeuksissa, niiden hallitessa ihmismieltä. Sen ymmärtämisen seurauksena oli luonnollista astua jälleen eteenpäin.

Elämän moninaisten tapahtumien kautta, tulin tilanteeseen jossa halusin ottaa koiran. Minulla oli ollut jo aikoinaan yksi saksanpaimenkoira, joka minulle koiraroduista oli ehdoton ykkönen, joten päädyin jälleen sakemanniin ja tällä kertaa poikaan. Perheeseemme liittyi uusi jäsen, Argos.

 

Koiran hankinta toi mukanaan uusia tuttavuuksia ja vuonna 2011 kuulin tutuista koirapiireistä, piakkoin alkavasta Reiki I taso  kurssista. Minua oli jo pitkän aikaa ja yhä enemmän kiehtonut energiat, se miten kaikki on myös energiaa, vaikka emme sitä useinkaan tule ajatelleeksi. Ilmoittauduin reikikurssille ja opin ykköstason reikihoidon opit eli miten hoitaa itseään tai kontaktihoidossa muita. 

 Reiki on hoitomuoto, jossa hoitaja toimii energian kanavana, mutta ei käytä, eikä luovuta hoidettavaan omaan energiaansa. 

 

Minun tarinani, osa 4, Omaa tietä etsimässä I

 Minun tarinani, osa 4

Omaa tietä etsimässä I

Jo lapsena muistan joskus miettineeni sitä, mikä on kaiken olemassaolon tarkoitus. Mutta mikä saa lapsen pohtimaan olemassa olon merkitystä. Ehkä se on luonnollinen osa ihmisen kasvua, kun lapsi alkaa ymmärtämään omaa yksilöllisyyttään ja erillisyyttään vanhemmistaan, tai omaa elämää koskettaa jokin onnettomuus, luonnonkatastrofi, jonkun läheisen ihmisen tai vaikka lemmikin kuolema.  

Olen lähtöisin ateistikodista ja vaikka kotona ei ateismia mitenkään tyrkytetty, olin kyllä tietoinen äitini ajatuksesta, että "tänne synnytään sattumalta, kuollaan, haudataan maahan, madot syövät ja se on siinä", vaikkei hän sitä näin radikaalilla tavalla esittänyt, kun olin lapsi. Äitini tämä ajatus oli siinä mielessä erikoinen, että tiedän hänen kokeneen ainakin joitain sellaisia asioita, jotka olivat tuon lopullisuus ajatuksen vastaisia.  

Asuimme maaseudulla, metsän reunassa ja liikuin lapsena paljon luonnossa. Kuljin metsissä tutkien kasveja, tarkkaillen eläimiä ja vain istuen ja nauttien luonnon luomasta tunteesta. Myöhemmin kasvanut kiinnostukseni energioihin, joita ei voi fyysisin aistein havaita, on ollut itsessäni luultavasti vahvana jo lapsuudessa, vaikka en silloin osannutkaan sitä ajatella tavalla, miten nykyään asiat näen, koen ja ymmärrän. Jo lapsena, erityisesti vanhat puut ja kelot vetivät voimakkaasti puoleensa, niiden läheisyys ja koskettaminen, niistä huokuvan tunteen kiehtovuus ja syvä ja voimakas energia, jonka myöhemmin olen ymmärtänyt koostuvan esimerkiksi niiden pitkän elämän aikana niihin kertyneistä lukemattomista jäännösenergioista. Puissa on syvää rauhaa ja viisautta. Onhan niiden juuret syvällä Äiti maassa ja latvus kohoaa kohti korkeutta ja valoa, joista rakentuu tasapaino. Puiden energiassa on seesteisyyttä,  jota voi ammentaa itseensä, kun hiljentää oman maallisen ajattelun mielensä ja antaa niiden välittämän rauhan kulkeutua itseensä.

Tullessani siihen ikään, jolloin nuoret pääsevät ripille ja parhaan ystäväni Annen aloittaessa rippikoulun, myös minä halusin  rippikouluun. Ehkä sieltä löytäisin joitain vastauksia siihen, että elämällä ja kaikella ympärillämme olevalla olisi muukin tarkoitus, kuin mikä äitini näkemys oli asiasta. Kaipasin vahvistusta ajatukselleni siitä, että on jotain muutakin, kuin sattuman varainen syntymä ja kuolema, että totuus on jotain muuta. Ateismistaan huolimatta, rippikouluun meno ei ollut äidilleni ongelma. Koska minua ei ollut syntymäni jälkeen kastettu, minun tuli mennä ensin kasteelle, jotta voisin osallistua kirkossa pidettävään konfirmaatioon. Iästäni huolimatta minulle tarvittiin myös kummit. Eräs perhetuttumme tuli toiseksi kummikseni ja rippikoulussa meitä opettanut naislehtori  toiseksi. Minut kastettiin,  pääsin ripille ja äitini järjesti kotonamme kauniin rippijuhlan, johon kutsuttiin myös sukulaisia vierailulle. 

Mitään aidosti syvällisiä tai todellisia vastauksia ei rippikoulu tai kristinusko kuitenkaan koskaan itselleni antanut. Siihenkin on syynsä, jotka ymmärsin vasta pitkän etsinnän  jälkeen. 

  

Kaste ja konfirmaatio

Vuodet kuluivat. Peruskoulu päättyi ja menin lukioon. Minulla oli ollut haaveenani joko puutarhurin tai laborantin ammatti, mutta olin lopulta päätynyt ajatukseen laboratoriotyöstä. Laborantiksi opiskelemaan pääsyn vaatimuksena oli kuitenkin 18-vuoden ikä, käsiteltävien myrkyllisten aineiden vuoksi. Menin lukioon, koska työtäkään en löytänyt. Kahden vuoden lukiossa olon jälkeen sain työpaikan eräästä suuresta puutarhasta ja vuoden siellä olon jälkeen, täytettyäni 18 - vuotta, hain haluamalleni laborantti linjalle ammattikouluun. Pääsin ensiyrittämällä, olinhan tarkoituksella lukenut juuri niitä aineita, joita eniten huomioitiin pisteiden laskussa. Biologia kymmenen, fysiikka ja kemia, molemmat yhdeksän. Todellisuudessa minulla olisi ollut kemian numero kymmenen ja fysiikan numero kahdeksan, mutta koska fysiikan- ja kemian opettajani tiesi toiveestani laborantiksi opiskelusta hän teki kompromissin ja antoi molemmista yhdeksikön.  Olin alkanut myös seurusteleman ja muutin pois kotoa senaikaisen poikaystäväni kanssa. Tämä yhdessäolo kariutui lopulta vuosien kuluttua kumppanini jatkuvaan alkoholin ja rajun väkivallan käyttöön, jonka viimeisellä kerralla tuskin olisin selvinnyt hengissä, jos en olisi ehtinyt pakoon naapuriin.

Kuva kotona pois muuton jälkeen vanhan omakotitalon pihalta, johon muutimme vuokralle. Talossa oli tupakeittiö, olohuone, sekä sauna, ulkovessa ja pihalla kaivo, jossa ei ollut edes pumppua, vaan vesi tuli nostaa ämpärillä kaivosta.

Ammattikoulun laborantti linjalla opiskelemassa. Kuva on yksi opiskeluun liittyvä harjoitus, jossa tuli kehittää itse otettu valokuva.

Minä ja saksanpaimenkoira tyttöni Donna.

Elämä jatkui opiskelun ja ammattiin valmistumiseni jälkeen  työn merkeissä, ensin Mikrobiologian laitoksella ja Tyksissä ja lopulta vakituisessa tutkimus ja kehitystyössä kansainvälisessä terveysteknologian yrityksessä, sekä välillä ns.  lainatyöntekijänä yhteistyössä Yliopiston kanssa.

Kiinnostukseni ei fyysisin aistein havaittaviin asioihin, olemassaolon monimuotoisuuteen ja merkitykseen lisääntyi, mutta nuorena en niin tarkoin edes miettinyt sitä, mikä esimerkiksi kristinuskon opeissa oli sellaista, ettei niistä voinut vastauksia löytää kaipaamiini asioihin. Vasta myöhemmin, pitkään jatkuneen henkisen kasvun polulla kulkuni jälkeen, on syyt siitä avautuneet minulle. Uskon että kaikissa uskonnoissa on pohjalla totuuden siemeniä, onhan niissä myös rakkauden sanomaa. Siitä huolimatta uskonnot lisäävät ihmisten välistä erillisyyttä ja kasvattavat ihmisryhmien välisiä muureja. 

Miten olemassaolostaan ja seuraajamäärästään kilpailevat uskonnot, maailmaa  hallitakseen, eikä vain rakkaudella, ei ihmisen todellisen hyvyyden, vaan sen mukaan mihin ryhmään kukin kuuluu, asettamalla ihmisiä eriarvoiseen asemaan, toinen toistensa ylä- tai alapuolelle, voisivatkaan olla vastaus ihmisten välisen ja maailmanrauhan saavuttamiseen. 

 

Minun tarinani, osa 3 , Lapsuusvuosien aikaa II

                      Minun tarinani, osa 3 

                           Lapsuusvuosien aikaa II

Kuvassa minulla on kädessäni Piipi-kottarainen.

Vuodet kuluivat lapsen maailman merkeissä. Maaseudulla asuessani, lapsuuteeni liittyi paljon metsässä samoilua, leikkiä ja ulkoilua, sekä ystäviä ja koulunkäyntiä.

Koulumatkani oli kolme ja puoli kilometriä. Oma isoäitini oli käynyt samaa koulua ja kyseinen koulu on vielä tänäkin päivänä toiminnassa. Talvisin kuljin joko bussilla tai välillä metsien läpi hiihtäen. Keväällä ja syksyllä polkupyörällä tai huonolla ilmalla bussilla. Paikalliset bussikuskit tunsi maaseudulla kaikki matkustajat ja muistan joskus kun bussikuskille antoi 50 penniä, joka oli lapsen bussimatkan hinta, niin kuski antoikin takaisin kokonaisen markan. Se oli siihen aikaan suuri raha lapselle. Sillä sai lähikaupasta sata nallekarkkia, yhden hinta kun oli vain pennin.

 

Rakastin luonnossa liikkumista ja eläimiä, enkä voinut sietää sitä, miten naapurin pojat tekivät pahojaan ja kiusasivat elämiä jos kiinni saivat. Olin oman ikäisekseni aktiivinen eläinten ja luonnon puolustaja. Kerran löysin kotimme takaa metsästä naapurin poikien siellä olon jälkeen maahan tiputetun linnunpöntön ja kivillä kuoliaaksi hakatut kottaraisen poikaset. Pöntön sisältä kuului rapinaa. Sinne oli jäänyt yksi pokaisista. Vein poikasen kotiini. Annoimme sen nimeksi Piipi. Piipi oli koko kesän luonamme. Se istui sormen päällä kun kuljetin kättäni talon ulkoseinää pitkin ja napsi siitä kärpäsiä. Se istui äitini olkapäällä ympäristöä ja matoja seuraillen, äidin kuokkiessa perunapeltoa ja repi keittiön pöydällä olevan ranskanleivän pieniksi palasiksi, retuuttaen sitä kuin jotain suurta vastaan taistelevaa saalista. Syksyllä Piipi liittyi  pihapiirissämme olevaan kottaraisparveen ja lähti lopulta sen mukana.  

Vähän päälle 10-vuotiaana sain ensimmäistä kertaa kesätöitä, herneen poimintaa. Ensimmäisillä palkkarahoillani menin pieneen, parin kilometrin päässä olevaan kyläkauppaan ja ostin äidilleni uuden viltin, koska vanhan kotitalomme lattiat olivat talvisin kylmät ja viileys tahtoi kovilla pakkasilla ujuttautua sisään seinistä ja ikkunan raoista. 

Kuljin paljon luonnossa, pelloilla ja  metsissä, mukanani vihko ja kynä. Piirsin tarkasti eri kasveja, niiden lehtien ja kukintojen muotoja. Luonto, eläimet ja niiden  tutkiminen kiinnostivat minua jatkuvasti. Joskus öisin, lähdimme naapurissa asuvan, parhaan ystäväni Annen kanssa tarkkaileman pöllöjä tai jäljittämään metsän siimeksestä kuuluvaa ketun naukuvaa 'naurua'. Välillä pystytimme teltan kauas metsään, otimme eväät mukaan ja yövyimme siellä. Muistan miten kerran olimme ilmeisesti liian lähellä jonkun pöllön pesäpuuta, kun pöllö kalliolla seistessäni yhtäkkiä lensi takaani, jalat hiuksiani viistäen, tarkoituksen ilmeisesti säikäyttää minut tieheni.

Yllä olevassa kuvassa olen valkoinen t-paita päällä kolmen serkkuni  kanssa.

Luonnossa liikkuminen oli yksi asia joka sai minut miettimään myös ympärillämme olevia energioita. Erityisesti metsässä huomasin miten voimakkaasti jotkin asiat, kuten suuret vanhat puut vetivät puoleensa. Silloin en kuitenkaan ymmärtänyt vielä samalla tavalla, kuin nykyään, mikä niissä oli se  voima, joka kutsui lähelleen, ihailemaan niiden kauneutta, koskettamaan niitä ja aistimaan niistä lähtevää tunnetta. 

Hiljalleen vuosien aikana kiinnostukseni olemassaolon merkitykseen, fyysisin silmin havaitsemattomaan maailmaan ja ympärilläni oleviin energioihin kasvoi ja lähdin tietoisesti etsimään vastauksia minua mietityttäviin kysymyksiin esimerkiksi uskonnoista, jotka eivät lopultakaan vastaa olemassaolomme merkitykseen, saati mahdollista maailman rauhaa ja tasapainoa ihmisten ja koko luomakunnan kesken. Niihin asioihin palaan myöhemmin seuraavissa kirjoituksissani.

 

Minun tarinani, osa 2 , Lapsuusvuosien aikaa I

                                            

                           Minun tarinani, osa 2 

                           Lapsuusvuosien aikaa I

 

Minä kesällä kotitalomme oven edessä, kohta 7-vuotta täyttävänä.

Olimme muuttaneet asuman kolmisin äitini ja isosiskoni kanssa, äitini erottua uudesta miehestään, jonka alkoholismi teki perhe-elämän mahdottomaksi. Yläpuolella oleva kuva on otettu samana kesänä kun muutimme. Olen kuvassa vähän alle  seitsemän vuotias, päälläni äidin ompelema mekko. Istun meille uuden kotimme, vanhan omakoti-talon ulko-oven edessä. Pieni puutalo metsän reunassa, keittiö, makuuhuone ja olohuone, hilseilevä maali ulko-ovessa, mutta turvallinen ikioma koti, ilman alkoholisoituneen isäpuolen läsnäoloa. 

Saman tien varrella oli jokunen muukin omakotitalo ja aivan naapurissamme olin nähnyt jo muutaman kerran ulkona, heidän  pihallaan, itseni kanssa samaa ikäluokkaa olevan tytön. Kerran hänet taas ulkona nähdessäni rohkaistuin. Muistan vieläkin selkeästi, miten kävelin pihojemme välissä olevan pensasaidan läheisyyteen, katsoin arastellen tähän tyttöön ja sanoin hänelle : "Hei, mää olen Hannele, mikä sun nimi on ?  Muistan miten tyttö vastasi minulle varovasti : "Anne". Tästä lähti vuosia kestänyt ystävyytemme, joka lopulta päättyi, ollessamme kuusitoista vuotiaita, Annen päättäessä elämänsä oman kätensä kautta.

Joitain vuosia myöhemmin, äitini saatua raahaa säästöön, hän otti hiukan lisää lainaa ja laajennutti kotimökkiämme niin, että siihen rakennettiin uusi olohuone ja minä ja siskoni saimme yhteisen oman huoneen. Siihen asti olimme nukkuneet kaikki samassa makuuhuoneessa. Huoneessa oli yksi parisänky, jossa siskoni nukkui äidin kanssa. Huone ei ollut suuri, eikä siihen olisi mahtunut toista sänkyä, koska huoneessa liikkuminen olisi tullut silloin vaikeaksi. Minä nukuin lattialla patjalla, jonka sai nostetuksi päiväksi pois. Iltaisin patjan ympärille laitettiin muovi, sen päälle lakana ja äidin ompelemia paksuja  neliskanttisia monikerroksisia kangasalustoja. Suvussani oli useampiakin joilla oli lapsuudessa jatkunut yökastelu melko pitkään ja minä oli yksi heistä. Siihen aikaan ei ollut sellaisia mahdollisuuksia mitä nykypäivä antaa, jos lapsi kastelee yöllä vuoteensa. Pesumahdollisuudet oli erilaiset, eikä ollut edes kertakäyttövaippoja. Tämä olikin yksi syy omaan lattialla nukkumiseeni. Minä olisin kastellut joka yö äitini vuoteen patjan, jos olisin nukkunut samassa sängyssä. Ymmärsin tottakai tämän syyn, mutta joskus myös pelotti yksin lattialla nukkuessa, varsinkin jos olimme siskoni kanssa katsoneet jotain pelottavaa elokuvaa televisiosta äitimme kiellosta huolimatta. Silloin kietouduin tiukasti viltin sisään, niin että peitto ulottui pään alta jalkojen alle ja pysyin visusti piilossa peiton suojassa, vaikka sen alla hengittäminen ei tuntunutkaan mukavalta. Ympärille kiedottu peitto kuitenkin antoi turvaa. 

Kun kodissamme aloitettiin rakennuksen laajentaminen ja remontointi, lattialla nukkuminen pelotti tavallista enemmän. Makuuhuoneen lattia, jossa nukuimme, oli kylmä, joten lattia purettiin, eristettiin ja tehtiin uusiksi. Siirryimme lattiaremontin ajaksi nukkumaan olohuoneeseen. Lattialla yksin nukkuessani, vieressä olevan huoneen avatun lattian läheisyydessä, huoneesta  kuuluvat rapinat, joiden todennäköisin syy oli sinne kivijalan kautta päässeet hiiret, saivat lapsen mielikuvitukseni laukkaamaan ja miettimään  peittoni alle yöllä eksyviä hiiriä tai mahdollisia nurkissa hiipiviä lattian alta tulevia kummituksia. 

Näihin aikoihin muistan, että olin alkanut joskus miettimään  myös elämän syvempiä asioita. Mitä tapahtuu kun joskus kuolemme. Siinä ei sinällään ole mitään erikoista ja jokainen lapsi niitä varmasti jossain vaiheessa omalla tavallaan ajattelee. Yksi syy tähän oli ehkä myös se, että läheinen sukulaistyttöni, jonka kodissa vietimme joka kesä viikon pari,  oli menehtynyt auton alle jäätyään ja olimme luonnollisesti olleet hänen hautajaisissaan. Kuoleman ajatus oli tullut sen kautta lähelle. 

Vaikka äitini oli ateisti, ei ateismi ollut hänelle niin merkityksellinen, että olisimme juurikaan siitä puhuneet. Myöhemmin joskus paljon isompana, häneltä asiaa tarkemmin kysyessäni, äitini kertoi ajatuksensa olevan, että tänne synnytään sattumalta, eletään ja kuollaan ja se on siinä.  Minulle oli syystä tai toisesta muodostunut jo lapsena ajatus, ettei asia ole noin yksinkertainen, että on olemassa jotain muuta. 

Sen tiesin jo lapsena, ettei äitini erityisemmin pitänyt uskonnoista. Tähän oli olemassa myös syynsä. Hänen oma isänsä, pappani oli Jehovan todistaja, väkivaltainen ja häijy mies, joka pieksi vaimoaan, mammaani lasten edessä. Ruokaa oli ollut niukalti ja lapset olivat saaneet viimeisenä, mitä oli häneltä jäänyt. Pelko oli ollut kodissa jatkuva vieras. Muistan itsekin,  ennen tähän omaan kotiimme muuttoa, asuessamme äitini vanhempien yläkerrassa, kuinka pelottava tämä pappani oli. Jos hän oli kotona, minulla ja sisarellani ei ollut mitään asiaa alakertaan ja äitini ollessa työssä, mamma laittoi meille yläkertaan vieville portaille ruokalautaset, jotka sitten haimme varovasti ja peläten, niin ettemme vaan joutuneet pappamme näköpiiriin.  Välillä pappa sai niin pelottavia raivokohtauksia, että pakenimme kaikki pihalla olevaan liiteriin ja telkesimme oven sen sisäpuolella olevalla laudalla, niin pitkäsi aikaa, että ulkoa kuuluva kiroaminen ja uhkailut olivat loppuneet. 

Kotitalomme laajennustyöt ja kalliopohjan räjäytyksestä irronneita kivenlohkareita, sekä sylissäni Mirri-Kissa.

Äitini kävi kaksivuorotöissä, jolloin joka toinen viikko hän lähti työhön samalla bussilla, kun tulin kotiin koulusta ja ehtisimme vain sanomaan "hei" bussin ovella kohdatessamme. Iltavuoroviikkoinaan äitini saapui töistä kotiin niin myöhän, että olimme yleensä jo sisareni kanssa nukkumassa. Äiti oli aina valmistanut meille ruuan valmiiksi, jonka sitten lämmitimme sisareni kanssa. Ei siihen aikaan ollut mikroaaltouuneja, vaan meillä oli töpselillä pistorasiaan kiinnitettävä sähköhella, jolla sitten keitimme perunat ja lämmitimme äidin tekemää kastiketta tai muuta ruokaa. Tämä hella aiheuttikin minulle kovasti huolta. Sisareni oli monesti aika ajattelematonkin luonteeltaan ja useitakin kertoja hänen käyttäessään hellaa, hän oli unohtanut levyn päälle, se hohkasi tulenpunaisena ja pelkäsin että jonain päivän talo vielä syttyy tuleen, hänen huolimattomuutensa takia.  

Lapsuuteni päiviin kuului paljon myös iloa. Minulla oli huolta pitävä äiti, jota ei tarvinnut pelätä. Hän järjesti meille syntymäpäiväjuhlat, joihin saimme kutsua ystäviä ja joulun lahjoineen. Näin kun ei hänellä itsellään lapsuudessa ollut koskaan ollut, koska Jehovan todistaja isänsä kielsi kaiken tuollaisen. Minulla oli myös hyvä ystävä, naapurin tyttö Anne, jonka kanssa kävimme samaa koulua samalla luokalla, leikimme päivittäin yhdessä, nukuimme kesäisin  teltassa ja lähdimme välillä öiseen metsään tarkkaileman huhuilevia pöllöjä ja etsimään kettuja, joiden äänet kantautuivat metsän kätköistä. Opettelimme uimaan Aurajoessa ja se oli suuri saavutus, kun vihdoin uimataito kehittyi niin paljon, että jaksoi uida joen yli toiselle rannalle ja hernevarkaisiin siellä oleville suurille pelloille.

Mirri-kissa, nalleni "Elviksen" vierellä.

Kotitalomme laajennus valmistui ja minä ja sisareni saimme yhteisen makuuhuoneen, jossa meillä molemmilla oli oma sänky ja kirjoituspöydät. Olimme saaneet myös lemmikin. Kissan, jonka nimeksi annoimme Mirri. Mirri nukkui usein vieressäni, pää tyynyllä, saman peiton alla kanssani. Mirri oli varsinkin kesäisin usein öisinkin ulkona ja näihin yöllisiin ulkoiluihin liittyi useitakin kertoja asia, joka sai minut miettimään ihmisen alitajuntaan liittyviä asioita jo lapsena, vaikka en silloin niitä osannutkaan tuolla sanalla nimetä. Minun ja siskoni makuuhuoneen ja ulko-oven välissä oli keittiö ja eteinen. Nukkumaan mennessä laitoimme aina makuuhuoneen oven kiinni, koska äitimme valvoi meitä pidempään ja touhusi omia askareitaan keittiössä, josta oli ovi huoneeseemme. Nukuin lapsena hyvin sikeästi ja se oli myös mitä luultavimmin yksi syy siihen, miksi en herännyt vessaan menon tarpeeseen ja kastelin öisin vuoteeni. En herännyt edes rajuihin öisiin ulkoilmoihin. Vaan kun kissamme oli yöllä ulkona, niin monet kerrat heräsin, kuin kuullen kissan äänen, että Mirri on naukumassa ulkona oven takana ja haluaa sisälle. Näin myös oli, vaikken mitenkään voinut kuulla nukkuessani,  makuuhuoneen oven, keittiön, eteisen ja ulko-oven läpi Mirrin ääntä. Tämä ihmetytti monesti lapsen mieltäni ja ajattelin, että minun on tiedostettava jollain muulla tavoin Mirrin pyrkimys päästä sisään, kuin että olisin oikeasti voinut herätä kissan naukumiseen. 

Pienistä asioista ja elämän kummallisista tapahtumista, alkoi vuosien myötä hiljalleen kasvamaan kiinnostus siihen, mitä kaikkea muuta onkaan olemassa, kuin mitä fyysisin aistein voimme havaita. 

  

 

Minun tarinani, osa 1, Varhaislapsuus

Minun tarinani, osa 1 

Varhaislapsuus

Olen vihdoin päättänyt toteuttaa pitkään, jo vuosia suunnitelmissani olleen ajatuksen, kirjoittaa oma tarinani. Olen monesti leikkinyt ajatuksella myös kirjan kirjoittamisesta. Kirjan jossa kertoisin omasta elämästäni, sillä, vaikka olenkin Suomessa syntynyt ja koko elämäni elänyt, ihan tavallinen arkinen ihminen, mahtuu elämääni sellaisia tapahtumia, joita ei jokainen kohtaa. Tällä kertaa tyydyn kuitenkin lyhyempää kirjoittamiseen, eli tässä blogissani kerrottuun useampiosaiseen tarinaani.

Tarinani kertoo siitä, minkälaisten elämänkokemusten kautta olen kasvanut siihen mikä tänään olen, ihmiseksi jolle tietoisesta henkisestä kasvusta on tullut merkittävä osa arkea ja elämää. Se kertoo siitä, millaisen tien olen tässä elämässäni käynyt, etsiessäni itseäni ja omaa tarkoitustani.

Joku voisi sanoa, että jälkikäteen on helppoa keksiä tarina elämänsä tapahtumien ympärille. Tarina, jossa tapahtumat seuraavat toisiaan, soljuvat eteenpäin toinen toisiinsa kytkeytyen, niin että ne johtavat aina seuraavaan, voidaksemme kasvaa ihmisinä, sellaisiksi mihin meidän on tarkoitettu. Itse uskon tarkoitukseen, enkä siihen, että elämä täysin mielivaltaisesti heittelee meitä, vaikka aina ei ole helppoa ymmärtää sitä, miten elämä kohtelee ja välillä itsekin puhun sattumasta. Uskon että myös elämän vaikeilla ja raskailla kokemuksilla on merkityksensä ja uskon siihen, että meillä on myös vapaa tahto, vaikka ympäristömme ei aina annakaan hyviä valinnan mahdollisuuksia ja muut ihmiset saattavat vaikuttaa elämäämme monin eri tavoin. Siitä huolimatta, mitä elämässä kohtaammekin, ei kukaan voi riistää meiltä ajatuksiamme, eikä tietoisuuttamme, jonka mahdollisuudet avaavat ovet sellaiseen maailmaan ja ymmärrykseen, jota vain maallisina fyysisisinä ihmisinä, ilman henkisiä ominaisuuksiamme, emme voisi saavuttaa. Niin myös oman elämäni kokemuksista muodostuu tarina, joka jokaisella omansa, todellinen, jokaisella sielulla, jokaisella joka syntyy. Se on oman elämämme tarina, tiestä jota kuljemme, teistä joka meidän jokaisen tulee kulkea. Elämämme tarina on kertomus syistä ja seurauksista, tarina kasvamisesta ja oppimisesta. Tarina joka jatkuu elämästä toiseen, niin kauan, kunnes olemme oppineet sen, mikä meidän tulee oppia. Ollaksemme yhtä, ikiaikaisen Kosmisen viisauden kanssa ja ollaksemme yhtä, myös toinen toistemme kanssa. Synnyin ateistiperheeseen, mutta itsestäni kasvoi elämän syvällisempiä asioita miettivä ihmisen alku jo lapsena. Vanhempani erosivat ollessani jo hyvin pieni, eikä minulta ikäni vuoksi ole niiltä ajoilta mitään muistikuvia. Jäimme kolmisin äitini ja kaksi vuotta minua vanhemman isosikoni kanssa. Ollessani alle kouluikäinen äitini avioitui uudelleen. Siihen aikaan ei susipareja katsottu hyvällä ja äitini ja uuden miehensä avioiduttua ja yhteiselämän alettua, isäpuoleni osoittautuikin pahasti alkoholisoituneeksi, jonka viinanhuuruisten raivokohtausten iskiessä sai pelätä hänen vihaansa ja uhkailujaan, eikä vain sanallista vaan myös henkensä puolesta. Asuimme kaksikerroksisessa omakotitalossa, jonka alakerrassa oli autotalli ja varastotilat ja toisessa kerroksessa asuinhuoneet. Talossa oli pitkä parveke, johon pääsi sekä etuoven kautta, että olohuoneesta. Tämä osoittautuikin onneksemme, koska kaksi ulospääsyreittiä mahdollisti toisesta ovesta pakenemisen, isäpuoleni vahtiessa toista ovea. Viinan sekoittamastaan ajatuksenjuoksustaan huolimatta, isäpuoleni kuitenkin päätti vahtia aina juuri ulko-ovea ja hänen väkivalta- ja tappouhkauksiltaan pakenemiseen jäi ainoaksi vaihtoehdoksi paeta olohuoneen ovesta parvekkeelle ja hypätä siitä alas, ennekuin hän ehti luoksemme. Muistan miten joskus talvipakkasella, isäpuoleni taas yltyessä alkoholihuuruiseen raivoonsa, ei ollut aikaa edes pukea päälleen vaan oli hypättävä parvekkeelta lumihankeen pudotuksesta piittaamatta, pelkissä alusvaatteissa ja paljain jaloin. Isäpuolen havaitessa pakomme, hän lähti kiroillen ja täynnä raivoa peräämme, läpi lumisen pimeän metsän, jonka kautta pakenimme juosten samalla alueella kauempana asuvan isoäitini kotiin. Tähän aikaan oli noin kolme - viisi vuotias.

Isäpuoleni lupaukset muuttaa toimintaansa osoittautuivat tyhjiksi ja muutimme melko lyhyeksi jääneen yhteiselon jälkeen väliaikaisesti äitini äidin omakotitalon yläkertaan, kunnes äitini sai asumisemme järjestettyä uudelleen. Äitini teki työtä tekstiilitehtaassa pienellä palkalla, mutta sai asuntolainan ja osti pienen omakotitalon, johon muutimme kolmisin, äiti, sisareni ja minä.

Elämämme muuttui täysin. Saman vuonna, kun kesällä muutimme äitini ostamaan pieneen omakotitaloon, aloitin koulun.

Meditaatio, tietoisuuden tilan muutos

 

         Meditaatio, tietoisuuden tilan muutos 

Mitä meditaatio on ja mihin se soveltuu ?

Meditaatiossa on kyse tietoisuuden tilasta ja sen muutoksesta, irrottautumalla arkisista rajoittavista ajattelumalleista passiiviseen vastaanottavaan tilaan. 

Meditointi soveltuu rentoutumiseen, stressin vähentämiseen, mielen hiljentämiseen arjen kiireistä, itsensä tutkimiseen, oman mielen ja ajatusten kehitykseen, ymmärryksen lisäämiseen ja tiedon etsimisen itseään askaruuttavaista asioista ja elämän syvällisistä  viisauksista. 

 

Jokaisella on mahdollisuus kokea meditaatiossa asioita sen mukaan, mikä on hänen omalla henkilökohtaisella polullaan ja kasvullaan tarkoituksen mukaista. 

Mitä meditaatio ei ole 

Meditaatio ei ole riippuvainen siitä mihin uskontoryhmään kuulumme tai olemmeko ateisteja, vaan soveltuu kaikille.  Meditaatio ei ole taikuutta, ei hypnoosia, eikä myöskään huuhaata. Nykytiedekin myöntää jo meditaation monet hyödyt ihmiselle ja lääkärikäynnillä  saatetaan neuvoa potilasta kokeileman esimerkiksi mindfulnessin hyötyjä. Meditaatio ei ole myöskään pakoa todellisuudesta, vaan keino syvemmän ymmärryksen löytämiseen. 

Miksi meditoida  

Vaikka useat ihmiset tiedostavat sen, että ihminen on kaksinainen olento, fyysinen ja henkinen ja että henkisellä ymmärryksellä ja kasvamisella on tärkeä merkitys, siitä huolimatta työ, arjen askareet, maalliset halut, ajanvietto ja harrastukset vie niin mukanaan, että tietoinen henkinen kasvu tahtoo jäädä sivuseikaksi. Arjen oppimamme ajatus- ja toimintamallit saattavat vääristää käsityksiämme niin, ettemme kykene neutraaliin asioiden havainnointiin ja ymmärtämiseen. Meditaation avulla on mahdollista irtautua näistä vaikutteista. Meditaation avulla on mahdollista lisätä omaa ymmärrystään ja siirtää sen kautta saadut opit ja ajatuksen arjen käytäntöön. 

Missä voi meditoida

Meditoida voi missä tahansa, miten se itsestä tuntuu hyvältä, merellä, metsässä, kotona omassa nojatuolissa.  Meditointi makuullakin on mahdollista, mutta silloin voi helposti myös nukahtaa, eikä makuulla meditointi siksi välttämättä sovellu kaikille, ellei sitten meditoinnin tarkoitus olekin päästä uneen. Jos jokin tapa tai paikka ei tunnu itselleen sopivalta meditointiin, kannattaa kokeilla jotain muuta ja löytää itselleen se juuri sopiva.

Minkälainen meditaatiokokemuksen tulee olla 

Kokemukset meditoinnissa voi olla hyvin erilaisia ihmisestä ja meditointikerrasta riippuen, eikä ole väärää tai vain yhtä oikeaa tapaa kokea. Vaikka ei saisi juuri minkäänlaisia kokemuksia,  se ei ole yhtään vähemmän arvokasta, koska pelkkä rentoutuminen ja hiljentyminen arjen kiireistä ja mielessämme risteilevistä ajatuksista on meille hyväksi. 

Meditaatiotilaan ei pääse vain sitä haluamalla tai yrittämällä pakottaa itseään siihen. On hyvä muistaa se, että kaikki asiat eivät tapahdu itsestään ja joskus saattaa viedä paljonkin aikaa ja vaatia paljon harjoittelua, jotta jonkin taidon oppii. Itselleni meditaatiotilaan pääsemisen oppimiseen kului viikkokausia.

Kärsivällisyys yleensä kyllä lopulta palkitaan ja myös meditaation harjoittelussa. Meditaation maailma avautuu, silloin kun sen aika on ja juuri sellaisena, kuin sen on tarkoituksellista omalla polullamme avautua.

 

Mistä meditaatiossa koetut tai nähdyt asiat tulevat 

Meditoidessa, passiivisessa vastaanottavassa tilassa ollessamme, olemme yhteydessä  Kosmiseen, Jumalalliseen viisauteen, joka on myös  yhteys omaan sieluumme, korkeampaan itsemme, koska olemme lähtöisin tästä kaiken luoneesta Jumaluudesta.

Fyysisen ihmisen maalliset ajatusmallit aiheuttavat ongelmia ja ristiriitoja

 

Fyysisen ihmisen maalliset ajatusmallit  aiheuttavat ongelmia ja ristiriitoja  

Fyysisen ihmisen ajatusmallit aiheuttavat ihmiskunnalle ja ympäristölle vakavia ongelmia

Henkisen kasvun tietoisessa kehityksessä kohti valoa, on tärkeää ymmärtää se, miten fyysisen ihmisen maalliset ajatusmallit vaikeuttavat ja rajoittavat henkistä kehitystä ja miten tämä ei ole vain yksilön, vaan kokonaisten yhteiskuntien ja koko maailman ongelma.

Maailman ongelmat johtuvat pitkälti juuri siitä, miten fyysisinä ihmisinä tila-ajassa eli tässä maailmassa eläessämme näemme ja koemme asiat niin eri tavoin.

Miksi erilaisuus aiheuttaa väheksyntää, alistamista, riistoa, orjuutta ja sotia

Siihen millaisia olemme fyysisinä ihmisinä toimiessamme, vaikuttaa tietysti perintötekijämme, mutta ratkaisevassa määrin myös se, millaisessa kasvuympäristössä elämme, millainen uskonto ja kulttuuri meihin on vaikuttanut, miten meidät on kasvatettu, millaisia toimintamalleja olemme nähneet, mitä meille on opetettu ja millaisia elämäkokemuksia miellä on. Näistä asioista rakentuvat meidän maalliset ajattelu- ja toimintamallimme.

Käsityksemme oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta vaihtelee ihmisistä, kulttuureista, uskonnoista ja ideologioista riippuen ja joskus todella radikaalisti. Ajatellaan vaikka suhtautumista ympäristöön ja sen puhtauteen tai lasten fyysistä kurittamista. Kuinka paljon ne vaihtelevatkaan maailman eri alueilla. Samoin ihmisoikeudet. Toisaalla ajatellaan, että kaikilla tulisi olla samat oikeudet ja ihmisarvo ja toisaalla on hyväksyttävää orjuuttaa ja riistää muita. Entä seksuaalivähemmistöt, joiden hengen riistäminen on joissain maissa oikeutettua. 

Kaikki edellä mainitut, hyvin vakaviakin ongelmia, toisiamme vastaa sotimiseen asti, aiheuttavat asiat muodostuvat sen seurauksena, miten fyysisinä ihmisinä, meitä välttämättömien tarpeidemme lisäksi ohjaa erilaiset halut, jotka kaikki eivät ole aina hyväksi itsellemme ja läheisillemme. Näitä ominaisuuksia ovat esimerkiksi vallanhalu ja ahneus, tai se miten toimimme epärehellisyydellä omaa etua saavuttaaksemme. Ihminen on kaikkine erilaisine  luonteenpiirteinen myös siitä erikoinen olento, että me emme valehtele vain toisillemme, oikeuttaessamme omia vääriä tekojamme, vaan valhetelemme myös itsellemme, vaientaaksemme omantuntomme ja hyväksyttäessämme itsellemme omaa ristiriitaista ja väärääkin toimintaamme.

"Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", miten käsitämme tämän viisauden

Asiaa miettiessään, varmasti jokainen allekirjoittaisi sen että, jos kaikki maailman ihmiset noudattaisivat kehotusta: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" ja eläisivät Rakkauden Lain mukaisesti, kaikki pahuus ja riisto katoaisi maailmasta. Ympäristö kukoistaisi ja jokainen auttaisi toinen toistaan ja jokaisella olisi riittävästi. Koska meissä kuitenkin vaikuttaa elämämme opit ja kokemukset, se mikä on Rakkauden Lakien mukaista ei olekaan niin yksinkertainen asia. Se mikä toisen mielestä on rakkautta, saattaakin toisen mielestä olla pahuutta ja väärin. Asioissa on usein monia eri puolia ja ihmismieli valitsee mielellään sen, joka tuke omaa näkemystään ja sulkee silmänsä muilta ajatuksilta. Tästä on hyvänä esimerkkinä, vaikka vanhan kansan Raamattuun perustuva "viisaus": "Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan" (Sananlaskut 13:24). Miellä ei lapsen fyysinen kurittaminen Raamatun neuvoista huolimatta ole enää sallittua, mutta näin ei todellakaan ole joka puolella maailmaa ja lapsiin saa vapaasti yhteiskunnan puutumatta kohdistaa mitä julmempia tekoja. Kulttuurisista eroista johtuen, monet meidän mielestämme hirvittävät asiat kuitenkin saatetaan nähdä toisaalla hyvinkin lapsen edun mukaisina ja heidän elämäänsä hyvällä tavalla ohjaavina ja  rakentavina.

Maallisen naamiomme takana on syvin itsemme, sielumme, jonka kautta olemme yhtä 

Fyysinen maallinen itsemme, on kuin naamio, joka ohjaa meidän toimintaamme ja peittää niin monesti alleen sen, mitä me jokainen syvällä sisimmässämme olemme. Ulkoisesti erilaisesta fyysisestä olemuksestamme huolimatta olemme lähtöisin kaikki samasta lähteestä. Jotkut kutsuvat sitä Jumalaksi ja jotkut voi käyttää esimerkiksi nimeä Kosminen Tietoisuus tai vaikka Alkulähde. Siten olemme erilaisuudestamme huolimatta kaikki myös yhtä. Olemme jokainen lähtöisin samasta alkukodistamme, jonka lakina toimii Rakkauden Laki. Ihmiset vain ovat kaiken kiireen, materian ja elämänsä kokemusten keskellä, kadottaneet yhteyden omaan syvimpään sisimpäänsä, omatuntoonsa, sieluunsa, siihen jumalalliseen viisauteen mistä olemme lähtöisin.

Miten päästä irti maallisista rajoittavista ajatusmalleista ?

Miten sitten voimme oppia irrottautua niistä maallisista arkisista ajattelumalleistamme, jotka niin monesti hidastaa ja estää henkistä kehitystämme ? Nämä arkiset ajattelumallimme kun on usein rakentuneena niin syvälle meihin, ettemme aina edes huomaa, ettei oma toimintamme olekaan Rakkauden Lakien mukaista, vaikka haluaisimmekin toimia hyvin ja oikein. Miten oppia ajattelemaan ja toimimaan niin, ettei arkiset ajatusmallimme vääristä tekojamme ja voisimme tietoisesti pyrkiä kasvamaan henkisellä tiellämme kohti valoa.

Yksi tapa on lukea henkisen kasvun asioista, oppia muistamaan ja miettiä niitä itsekseen tai keskustella niistä muiden kanssa, mutta niinkuin tiedämme, asioita ei opi vain lukemalla. Lukiessa monet asiat jäävät etäisiksi, koska ei ole aidosti kosketuksissa niiden kanssa. 

Ei ammattiakaan opita vain kirjoista lukemalla, vaan työelämän harjoitteluilla on suuri merkitys, tarvittavien taitojen ja niiden merkitysten oppimisessa. Minkä tahansa taidon opettelemisessa, käytännön harjoittelu, itse näkeminen ja kokeminen on merkittävä tekijä, siinä miten sisäistämme ja opimme sen mitä tarvitsemme. Opettelemme sitten ajamaan polkupyörää, uimaan, laskemaan, lukemaan tai uuteen ammattiin, on käytännön harjoittelu se, jonka kautta asiat iskostuvat mieleemme, niin että niistä alkaa tulla toimintatapamme ja ne tulevat luonnollisena ikäänkuin selkärangastamme.

Miten fyysisenä ihmisenä voimme opetella henkisen kasvun oppeja käytännössä ? Kirjallisuudesta ja sosiaalisesta mediasta lukemalla tai asiaa tuntevilta muilta ihmisiltä voi kysyä ja löytää juuri itselleen sopivia käytännön harjoituksia, joilla voi kehittää omaa herkkyyttään ja intuitiotaan. Meditoinnin opettelu siirtymällä  tietoisuuden tasolla aika-tilaan, jossa aika eikä paikka ei rajoita ja opettelemalla sivuuttamaan maalliset rajoittavat ajatusmallit, meillä on mahdollisuus päästä suoraan yhteyteen jumalallisen viisauteen ja omaan korkeampaan itseemme . Aika-tila on myös paikka, jossa, riippumatta siitä, mistä kulttuurista tai millaisista elämäkokemuksista tai katsomuksista olemme lähtöisin, olemme kaikki saman ohjauksen alaisina, olemme yhtä.

 

Aika ja ihminen, fyysinen ihminen on ajan orja

               

   Aika ja ihminen

       Fyysinen ihminen on ajan orja

Mittamme tekemiämme asioita usein ajan kululla, emmekä tehdyn työn todellisella määrällä

Fyysisinä ihmisinä olemme lähes kaikessa toiminnassamme sidottuina aikaan. Rakennamme päivämme kellon ja aikataulujen mukaan. Vaikka teknologian kehitys on mahdollistanut yhä nopeampia kodinkoneita, elämää ja vapaa-aikaa helpottavia laitteita ja kulkuneuvoja, niin ihmisillä tuntuu olevan kokoajan kasvava kiire. Me käytämme aikaa tekemistemme mittarina. Tekemämme työn määrästä emme välttämättä edes kerro sitä mitä saimme tehdyksi, vaan kuinka kauan teimme ja määritämme myös matkoja siihen kuluvan ajan, emmekä matkan pituuden mukaan.

Arjen aikataulutus saattaa helpottaa asioiden hoitamista, mutta aiheuttaa myös stressiä

Nykyihminen elää täysin ajan mittaamisen armoilla ja ihmisestä onkin siten tullut ajan orja. Kello käy ja tehtäviä ja suorituksia pitää tehdä aikataulun mukaan. Syyllisyys painaa ja stressi kasvaa kun aikataulu pettää. Yhteiskunnan suorituskeskeinen malli ja vaatimukset, sekä median ja somen luomat esikuvat ihanneihmisistä luovat myös omat paineensa ja tasapainoa kaiken kiireen ja vaatimusten keskellä on vaikeaa löytää. 

Rentoudu ja irrottaudu arjen kiireistä tietoisuuden tason maailmaan 

Aika ja paikka hallitsee meitä kuitenkin vain fyysisinä ihmisinä ja valvetilassa toimiessamme. Unessa ajan käsite ja lineaarisen ajan merkitys hämärtyy, mutta ei vain unessa, vaan myös meditaatiotilassa. Meditaatiossa pystymme ylittämään ajan, sekä paikan fyysiselle ihmiselle asettamat rajoitteet. Meditaatio toimiikin monipuolisena ihmisen jaksamisen ja henkisen kasvamisen tuen välineenä. Jopa tiede on vihdoin tunnustanut meditaation hyvät vaikutukset ihmiselle ja myös lääkärikunnassa löytyy ammattilaisia, jotka ohjaavat potilaista meditaation pariin, esimerkiksi suosittelemalla mindfulnessia. 

 

Polku tila-ajasta aika-tilaan, fyysisyydestä tietoisuuden tason maailmaan

 

Polku tila-ajasta aika-tilaan

Monet asiat elämässämme tuntuvat niin arkisilta ja itsestään selviltä, ettemme aina tule edes ajatelleeksi niiden syvempää tarkoitusta ja mahdollisuutta. Yksi merkittävimpiä asioita elämässämme on ymmärtää se, miksi me ylipäätään olemme olemassa täällä maan päällä ? Oppimassa sitä mikä meiltä on jäänyt oppimatta, karman oppiläksyjä. Vaikka me tietäisimmekin sen, niin usein sivuutamme tämän ja kiireet ja harrastukset vie meidät mukanaan. Aika on rajallista, eikä tunnu riittävän kaikkeen mihin haluaisimme. Unohdamme niin monesti sen, että fyysinen ja henkinen ihminen voi toimia eri tavoin, eivätkä fyysisen ihmisyytemme rajoitteet koske tietoisuuttamme. Miksi tietoisuutemme huomiointi sitten on tärkeää, miksi keskitymme liikaa fyysiseen itseemme ja sen toiveisiin ja haluihin ? Miten voimme toteuttaa elämämme tarkoitusta tila-ajassa ja aika-tilassa, miten aika-tilaan voi mennä oppimaan ja miksi sinne myös pitäisi mennä ?

Jokainenhan tietää , että maailmassa on paljon erilaisia ihmisryhmiä ja kulttuureja ja miten ihmisillä on hyvinkin erilaisia toimintatapoja. Samoin kuin toiminatatavat vaihtelee, vaihtelee myös tapa ajatella eri asioista. Myös aikakäsitys vaihtelee eri kulttuurien välillä. Me olemme tottuneet lineaariseen aikakäsitykseen, joka kulkee menneestä, nykyhetken kautta tulevaan. Tämän ajatellaan olevan peruttamaton suunta ja sitä se onkin fyysiselle ihmiselle (ainakin vielä), mutta ei tietoisuudellemme.

Mitä tarkoitetaan tila-ajalla ja aika-tilalla  ?

Tila - aika on se, jossa fyysisinä ihmisiä olemme ja elämme. Tila-ajassa olemme sidoksissa sekä ajan kulkuun, että paikkaan. Emme voi hypätä hetkessä, kuin sormia napsauttamalla, toiseen ajankohtaan tai siirtyä paikasta toiseen, vaan meidän on odotettava, että aika kulkee minuutti minuutilta eteenpäin, siihen hetkeen, jota odotamme ja meidän on konkreettisesti kuljettava tietty matka, päästäksemme siirtymään paikasta toiseen.

Aika-tila on se, johon voimme mennä tietoisuuden tasolla. Tila, jossa aika ja paikka eivät kahlitse meitä, vaan voimme siirtyä hetkessä haluamaamme ajankohtaan, joko menneisyyteen tai tulevaan ja voimme vaihtaa paikka, vain ajattelemalla itsemme toisaalle. Toki tämän, niinkuin monen muunkin asian oppiminen vaatii kärsivällistä harjoittelua.

Moni on ehkä kuullut sanonnan "kaikki on tässä ja nyt" ja aika-tila on se, jossa tämä on mahdollista saavuttaa ja joka auttaa myös ymmärtämään se, että olemassa olevassa hetkessä on saavutettavissa kaikki eri aikakaudet lineaarisen aikakäsityksemme mukaisesta menneisyydestä, mihin tahansa hetkeen tulevaisuudessa.

Aika on myös abstraktinen käsite ja se on suhteellista ja mielivaltaista (ajan kokijan henkilökohtaista tuntemusta). Vaikka meidän lineaarisessa aikakäsityksessämme aika on juuri tietyn pituinen, minuutti on aina 60 sekuntia ja tunti on aina 60 minuuttia, niin mielessämme ajan kulku on suhteellista. Mielekkäässä tekemisessä aika kulkee nopeasti, vaikeissa tilanteessa hitaammin ja raskaassa elämäntilanteessa lyhytkin hetki voi tuntua ikuisuudelta. 

Lineaarinen käsityksemme ajasta rajoittaa ihmisen henkistä ja myös maallisen toiminnan kehitystä, joten miksi emme irrottautuisi siitä edes hetkittäin ja oppisi löytämään viisautta aikakäsityksemme tuolta puolen.

Vihattu ja rakastettu ego

                                                    

                                      Vihattu ja rakastettu ego 

Tarvitsemmeko egoa ? Mitä sinä ajattelet egon tarkoittavan ?  Ego on käsite josta on hyvin monenlaisia näkemyksiä. Jotkut ajattelevat, että ego on vain kielteinen asia ja negatiivisia ominaisuuksia ja josta siksi tulisi päästä kokonaan eroon. Jotkut jakavat egon useampaan osaan. Sana 'ego' on latinaa ja tarkoittaa 'minä'', onko minä ja minuus siis paha ja siitä pitäisi pyrkiä erilleen. Kyse on henkisestä kasvusta ja maallisen ihmisen haitallisista ajatus ja toimintamalleista irrottautumisesta, kasvaminen niistä erilleen niin, että mahdollisimman puhtaasti toteuttaisi, yhden lakia, rakkauden lakia.

Maallisen fyysisen ihmisen ego on yksilöllinen ihminen "minä", joka ilmentää itseään niiden objektiivisten ja subjektiivisten kokemustensa kautta, jotka ovat häntä omalla elämänmatkallaan muokanneet. Elämänkokemukset saattavat tehdä jostain ihmisestä ylpeän, turhamaisen ja itsekeskeisen, jolloin ego hallitsee ihmistä haitallisella tavalla. Nöyrä ja tasapainoinen ego on hyvä ja tärkeä kumppani elämän tiellä ja henkisellä tiellä kasvamisessa.

 

Millainen on suuren egon omaava ihminen, millainen hän, jolla on pieni ego  ?

Jos meiltä kysytään mitä ominaisuuksia egoon liittyy, ajattelemme useimmiten suuren egon omaavaa ihmistä,  joka on itsekäs ja omaa narsistisia piirteitä, on empatiakyvytön oman edun tavoittelija, joka ei piittaa muille aiheuttamistaan kärsimyksistä. Suuren egon omaava ihminen kuvittelee olevansa muita viisaampi ja parempi. Hänellä on kyvyttömyyttä nähdä omia virheitään tai väärässä oloaan, saati myöntää niitä,  kritiikin kestämättömyyttä ja muiden huomiointia vain jos siitä on itselleen hyötyä. Suuren egon omaavalla ihmisellä on useita negatiivisia luonteenpiirteitä. 

Millainen ego sitten on ihmisellä, joka on noiden kielteisten luonteenpiirteiden vastakohta. Hänellä on varmasti hyvin pieni ego. Hän on epäitsekäs ja uhrautuu muiden puolesta, eikä hänellä ole tarvetta korostaa itseään. Hyveeltä kuulostavia ominaisuuksia. Hän kuitenkin näkee itsensä monesti muita huonompana ja on heikko itsetunnoltaan, etsii alati virheitä itsestään ja syyttää itseään eteen tulleista ongelmista. Todellisuudessa, niin iso kuin pienikin ego, ovat molemmat piirteitä, joissa ihminen tarvitsee henkistä kasvua.

Jos ajattelemme rehellisesti, joskus meistä jokainen sortuu enemmän tai vähemmän johonkin näistä suuren tai pienen egon ominaisuuksista tavalla, joka ei ole hyväksi itsellemme tai joillekin toisille ihmisille, eläimille tai ympäristölle. 

Onko vain suuri ego huono asia ? Epätasapainossa oleva ego aiheuttaa kärsimystä.

Sekä pienestä että suuresta egosta kärsii asianomainen itse, sekä myös hänen läheisensä. Monesti ajattelemme että suuren egon omaava ihminen on niin itsekeskeinen, että hän varmasti kylpee omassa hyvyyden ja viisauden tunteessaan ja että hän tuskin kärsii näistä omista piirteistään. Totuus on kuitenkin se, että sisimmässään hänkin kärsii, vaikkakin tavalla, joista helposti ajattelemme että se on itse aiheutettua ja siten myös ansaittua. Hän kärsii siitä, että muut eivät tunnu ymmärtävän ja arvostavan hänen suuruuttaan ja siitä, että näiden piirteiden takana on jotain syvempää, ehkä tiedostamatontakin pelkoa huonommuudesta ja hyväksymättömyydestä, ongelmia ja traumoja, joiden vuoksi suuren egon piirteet ovat syntyneet ja joita hänen on vaikeaa, jopa mahdotonta käsitellä.  Hän kärsii siitä tunteesta, että pelkää asemansa menettämistä.

Olisiko meidän hyvä päästä eroon kaikista negatiivisiksi luokittelemistamme luonteenpiirteistä ? 

Äkkiseltään ajateltuna jokin luonteenpiirre saattaa tuntua lähinnä haitalliselta ominaisuudelta, mutta tarkemmin asiaa ajateltuna siitä voi löytää muitakin puolia. Ajatellaan vaikka itsekkyyttä, ihmisen piirrettä, jota pidetään usein hyvin mustavalkoisesti huonona ominaisuutena. Itsekäs ihminen haluaa ja ottaa itselleen haluamiaan asioita, vaikka muiden kustannuksella. Tarvitsemmeko siis  itsekkyyttä, joka aiheuttaa maailmassa niin paljon pahaa ja kärsimystä ? Kyllä, me tarvitsemme itsekkyyttä, mutta terveellisissä määrin, haitallisen siitä tekee sen liiallisuus tai vähyys. Terve itsekkyys on osa selviytymistämme.  Ilman minkäänlaista itsekkyyttä antaisimme kaiken enemmän tarvitseville, jolloin itse jäisimme lopulta vaille jopa elämän perusedellytyksiä, lämpöä ja ravintoa. Liiallinen epäitsekkyys ei osaa laittaa rajoja ja ihminen uuvuttaa itsensä loppuun empatialla ja muiden puolesta uhrautumisella.  

Ego, osa maallista minuuttamme

Ego on osa maallista ihmistä, se on osa minuuttamme.  Egolle joka pyrkii ylentämään tai alentamaan oman ihmisensä tai muita, ei pidä antaa ylivaltaa, vaan siitä tulee pyrkiä rakentamaan tasapainoinen, yksilöllisen sekä yhteisöllisen ihmisen palvelija.

Egon tulee olla meidän työkalumme, eikä meidän egomme työkaluja. Työkalu, jonka avulla voimme kokea elämässämme niitä asioita, jota meidän tulee kohdata, voidaksemme kasvaa kohti sitä päämäärää, jossa lopulta voimme vapautua keskeneräisyydestämme. Tasapainoisen egon ja ymmärryksen kautta, meidän on mahdollista lopulta vapautua egon kahleista ja lopulta sulautua osaksi sitä mistä olemme lähtöisin, osaksi kosmista valoa, jumalallista voimaa, alkulähdettä.